Minulla on tällä
hetkellä ihan superhyvä tilanne, sillä minulta löytyy sekä työ- että
opiskelupaikka ja pystyn luovimaan todella joustavasti töiden ja opintojen
välillä. Myös aikaisempaa yliopistotutkintoa suorittaessani sain tehdä töitä
freelance-toimittajana, mikä toi silloiselle opiskelijalle mukavia lisäansioita
ja arvokasta CV:n täytettä. Näin ei ole kuitenkaan aina ollut, vaan minäkin olen
joutunut moninaisista syistä johtuen viettämään eri mittaisia aikoja työttömänä
– myös opiskeluaikojeni ulkopuolella. Siksi työnhaku eri vaiheineen on minulle
erittäin tuttua puuhaa.
Erityisesti
työnhauista on jäänyt mieleen työnantajamielikuva, jonka firmat antavat
rekrytoidessaan uutta väkeä. Mielikuvaa voi tuottaa kaikissa rekrytoinnin
vaiheissa, mikä työnantajien kannattaisi ottaa huomioon. Työnhakijan mieleen
piirtynyt mielikuva työnantajasta nimittäin määrittelee sen, jääkö tälle
firmasta suuhun siirapin vai sonnan maku. Ja jos bisneksen kannalta asiaa
miettii, niin onhan se mukavampaa, että kauas kuuluu hyvä kello, eikä se huono.
Työnantaja luo
ensivaikutelman työnhakijaan rekrytointi-ilmoituksella. Jos ilmoitus on täynnä
kirjoitus- ja kielioppivirheitä tai on muuten epämääräisen oloinen, vaikuttaa
itse firmakaan tuskin työnhakijan mielestä tolkulliselta. Jo tässä vaiheessa
yritykset siis voivat antaa itsestään huonon vaikutelman ja karkottaa
potentiaalisen työntekijän. Mokata voi toki vielä myöhemminkin.
Jos
työpaikkailmoitus kuitenkin vakuuttaa työnhakijan ja tämä päättää lähettää
työhakemuksen, on edessä seuraava vaihe, joka määrittelee työnantajaa hyvin
paljon ainakin näin yksittäisen työnhakijan näkökulmasta. Kaikkein kettumaisinta,
ja valitettavasti myös yleisintä, on se, että työnantaja ei noteeraa
työhakemusta mitenkään. Ainoa dokumentti työpaikan hakemisesta löytyy
työnhakijan sähköpostin Lähetetyt-kansiosta, josta löytyy työnantajalle
lähetetty sähköposti työhakemuksineen ja ansioluetteloineen. Kun
työnantaja ei reagoi työnhakijan hakemukseen mitenkään, jää työnhakijalle
helposti sellainen kuva, että hän on firmalle yhdentekevä – nyt ja
tulevaisuudessa. Siksi hän ei aio enää ikinä hakea töitä samaisesta
yrityksestä. ”Pitäkää tunkkinne”. Hyvän vaikutelman työnantaja voi sen sijaan tässä
vaiheessa antaa hyvinkin helposti ja yksinkertaisesti. Työnhakija kokee
tulleensa huomatuksi, kun työnantaja ilmoittaa vastaanottaneensa hänen
hakemuksensa ja alkavansa käsitellä sitä. Mitään sen ihmeellisempää ei tarvita.
Seuraava moka on
olla ilmoittamatta työnhakijalle rekryn etenemisestä ja tehdyistä valinnoista.
Ei riitä, että hakemuksen kertoo tulleen perille, jos sen jälkeen muuttuu
mykäksi. Sen sijaan sen kertominen, ettei työnhakija etene rekryprosessin
seuraavaan vaiheeseen, ei ole työnantajan puolelta minkään sortin moka, vaan
kunnioittava ja reilu ele työnhakijaa kohtaan. Näin työnhakija ei jää turhaan
odottelemaan haastattelupyyntöä, vaan osaa siirtyä työnhaussaan eteenpäin.
Jos rekry onkin
johtanut siihen, että työnhakija on päässyt haastatteluun, muttei silti ole
tullut valituksi tehtävään, on työnantajalla jälleen mietinnän paikka. Haluanko
jättää firmastamme hyvän vai huonon kuvan työnhakijalle? Useimmiten työnantajat
onneksi ilmoittavat haastatteluissa käyneille, ettei heitä ole valittu
tehtävään. Poikkeuksiakin valitettavasti on: itse olen käynyt peräti kahdessa
työhaastattelussa, joiden jälkeen työnantaja ei ole ottanut minuun mitään
yhteyttä. Tokihan työnhakija ymmärtää ottaa tällaisissa tilanteissa vinkistä
vaarin, mutta ei kyseinen toimintatapa kyllä anna työnantajasta millään
mittarilla hyvää mielikuvaa. Aivan päinvastoin.
Entäs sitten,
kun rekryprosessi on mennyt työnhakijan kannalta ihan nappiin ja hän tulee
valituksi tehtävään? Olisi mukava sanoa, että tässä vaiheessa hän on selvinnyt
kaikista koettelemuksista ja seuraavaksi hänellä on edessään vain yksisarvisia,
sateenkaaria ja vaahtokarkkeja. Näin voisi kai teoriassa ollakin, mutta
heittäköön se minun puolestani ensimmäisen kiven, jolla ei ole ollut
työelämässään minkäänlaisia vastoinkäymisiä.
Seuraavaksi
työnantaja voi onnistua, tai olla onnistumatta, siinä, kuinka se uutta työntekijäänsä
kohtelee. Saako työntekijä kunnon perehdytyksen yritykseen ja omaan
työtehtäväänsä? Miten hänet otetaan vastaan työyhteisössä? Saako hän pitää
työpäivänsä aikana asianmukaiset tauot? Entäpä miten on työterveyshuollon
laita? Myöhemmin työnantaja on vastuussa siitä, miten se käsittelee esimerkiksi
työntekijöidensä sairaustapauksia, työpaikalla esiintyvää kiusaamista tai
resurssien vähentämisen tarpeita. Puhutaanko suljettujen ovien takana scheissea
toisista työyhteisön jäsenistä ja puukotetaan näitä selkään, kun tilaisuus
tulee? Kuinka irtisanomiset hoidetaan? Kaikki mainitsemani asiat voi hoitaa
joko kunnialla tai vaihtoehtoisesti lokaa työntekijöiden niskaan kaatamalla.
Vielä tässäkin vaiheessa, kun ihminen on jo saanut työpaikan ja muuttunut
työnhakijasta työntekijäksi, voi työnantajasta luotu mielikuva muuttua.
Sitten se
viimeinen vaihe. Kun työsuhde syystä tai toisesta (vaikka ihan se perus
työsuhteen määräaikaisuus) päättyy, ei työnantajan itsestään työntekijälle
antama mielikuva ole vieläkään saavuttanut lopullista muotoaan. On työntekijän
itsensä vastuulla, kuinka hän on työnsä hoitanut, joten hän osannee odottaa
ansaitsemiansa risuja tai ruusuja työsuhteensa päättyessä. Työnantajan ei silti
sovi unohtaa, että työsuhdekin on suhde, jonka jälkihoito on tärkeää. Minä en
esimerkiksi ole saanut minulle luvattua työtodistusta viidestä (!)
viimeisimmästä työpaikastani. Muista työpaikoistani olen kyllä saanut
todistuksen, ja vieläpä hyvissä ajoin, mutta niissä paikoissa onkin ymmärretty
jälkihoidon tarpeellisuus ja sen merkitys positiivisen työnantajamielikuvan
jättämisessä.
Monilla
firmoilla on kuitenkin vielä paljon opittavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti