Alan vaihtamisesta on puhuttu tänä päivänä paljon – myös viestintäalaa koskien. Taneli Balde poistui yli vuosikymmenen kestäneeltä viestintäuraltaan raksahommiin (lähde). ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n toimitusjohtaja Elina Melgin kirjoitti viime vuoden lopulla, että viestintäalan työntekijöistä jopa kolmasosa haluaisi vaihtaa alaa. Viestinnän parissa työskentelevien hakeutuminen toisille aloille johtuu muun muassa työntekijöiden kokemasta kunnioituksen puutteesta sekä kaipuusta merkityksellisempään työhön. Melgin kirjoittaa, että viestintäala koetaan myös hieman pinnalliseksi, jopa viherpesun kaltaiseksi työksi. (Lähde) Nämä tuntemukset voin itsekin allekirjoittaa.
Siksi minäkin vaihdoin alaa.
Entinen, lähes 12-vuotinen, viestintäurani tuli tämän vuoden alkupuolella päätökseensä. Oliko pitkään takaraivossani muhinut ajatus alan vaihtamisesta jonkinlainen ensikosketus varhaiseen kolmenkympin kriisiin vai mitä oli meneillään?
Minäpä kerron.
Olin jo viisivuotiaasta asti ollut taitava lukija ja kirjoittaja. Ala-asteella kirjoitin ruudullisiin A4-vihkoihin useiden aukeamien mittaisia tarinoita, joita opettaja luki ääneen koko luokalle. 16-vuotiaana lukion ekaluokkalaisena ryhdyin kirjoittamaan juttuja paikallislehteen ja siitä innostuneena päätin, että minusta tulee isona toimittaja.
Niin tulikin – kahdeksaksi vuodeksi.
Heti lukion jälkeen lähdin Vaasan yliopistoon opiskelemaan viestintätieteitä huikea toimittajanura mielessäni. Siihen mennessä olin jo ehtinyt tehdä kolme vuotta satunnaisia toimittajantöitä, joten uravalinta tuntui varmalta. Tein töitä vapaana toimittajana vielä koko viisivuotisen yliopistoaikani ajan, mutta maisteriopintojeni aikana innostuin yhä enemmän organisaatioviestinnästä ja sen tarjoamista työmahdollisuuksista. Luin sivuaineenani markkinoinnin opintokokonaisuuden ja opintojeni viimeisen vuoden ahersinkin jo Vaasan yliopiston tiedottajana. Pääsin jo graduvaiheessa tallaamaan uutta urapolkua.
Markkinointiviestintä imaisi mukaansa, ja niin minä aloin rakentaa itselleni uraa työskennellen erilaisissa markkinointiviestinnän assistentti- ja asiantuntijatason tehtävissä niin yksityisen kuin julkisenkin puolen eri kokoisissa organisaatioissa.
Kunnes minulle riitti.
Tajusin tämän vuoden alussa, etten saanut työstäni enää juuri minkäänlaista tyydytystä. Kaipasin sitä fiilistä, joka minulla oli ollut esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten jälkeen kaupan kassalla tai nuoruuden kesinä sanomalehden toimituksen asiakasneuvojana ja lihatehtaanmyymälän myyjänä työskennellessäni. Niissä hommissa olin saanut palvella asiakkaita hymyssä suin, enkä ollut tuntenut itseäni lainkaan huonoksi tai riittämättömäksi (kuten joissain edellisissä viestintä- ja markkinointialan työpaikoissani). Kupliva iloisuuteni, luontainen asiakaspalveluhenkeni ja ystävällisyyteni olivat päässeet asiakaspalveluhommissa oikeuksiinsa. Päätteen äärellä istuessa ja tekstiä näpytellessä en voinut hyödyntää näitä vahvuuksiani lainkaan.
Siksi halusin palata takaisin asiakkaiden keskuudessa tehtävien töiden pariin.
Alan yhtäkkinen vaihto vaati kuitenkin rohkeutta, sillä kyseessä on suuri elämänmuutos. Mietin, uskallanko astua pois tieltä, jonka kulkemisesta olin haaveillut pikkutytöstä lähtien ja jota olin jo niin monta vuotta askeltanut. Onneksi törmäsin Elina Tanskasen muutoksen tarvetta käsittelevään kolumniin, joka julkaistiin Hesarissa minun kannaltani juuri oikeaan aikaan. Kolumnissaan Tanskanen kirjoittaa, että muutoksen tarve on voinut ilmoitella itsestään ensin hiljaisilla signaaleilla, joita harva kuitenkaan osaa tai suostuu kuulemaan. Siksi onkin yleisempää, että muutosta aletaan työstämään vasta, kun ahdistaa kunnolla tai elämä vetäisee lekalla päähän.
On inhimillistä pelätä muutoksen tekemistä ja surra sitä, mitä sen myötä menettää. Muutos edellyttää usein riskinottoa ja kohti tuntematonta menemistä. Mennyttä voi onneksi arvostaa ja siitä voi olla kiitollinen, jos se on aikanaan tarkoittanut itselle hyviä asioita.
Muutosta ei kuitenkaan voi tehdä, ellei jätä taakseen sitä, mikä ei toimi – enää.
Tanskasen sanoista rohkaistuneena aloitin viime kuussa työt vähittäistavarakaupan myyjänä. Olen nauttinut asiakkaiden parissa työskentelystä, asiakaspalvelusta ja ihmisten auttamisesta. Se, mitä viestintä-/markkinointialalla harvoin kuuli, oli vilpitön ”kiitos”. Nyt olen aivan onnesta soikeana saanut kuulla suoraan asiakkailta, kuinka hyvää asiakaspalvelua he ovat minulta saaneet. Ovatpa ihmiset tulleet takaisin myymälään ja ostaneet jotakin lisää, kun ovat saaneet aikaisemmalla käynnillään ”niin loistavaa palvelua”.
Minä saan energiaa siitä, että pystyn auttamaan ihmisiä ja saamaan heidät hyvälle tuulelle. Sellaisia asioita varten minä haluan työskennellä ja siksi vaihdoin toimistossa istumisen aktiiviseen palveluammattiin.
Nyt olen onnellinen työssäni.
Kaikkea hyvää uusissa kuvioissa! Saa nähdä mitä kaikkea vielä tuleekaan vastaan, kun uskaltaa rohkeasti lähteä kokeilemaan siipiään.
VastaaPoista